top of page
  • christian0090

Ilona kävi Educassa Emillin ja YES-verkoston kanssa

Päivitetty: 7. helmik. 2023

Opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Ecuda järjestettiin Messukeskuksessa 27.–28.1.2023. Paikalla suomalaisen koulutusyhteisön isossa porukassa oli myös Ilona. Tällä kertaa teimme yhteistyötä oman Emill-brändimme ja YES-verkoston kanssa esittelemällä JEKKU-osaamisympäristöä.



Nykyään opetus ja kasvatus eivät ole vain koulujen ja oppilaitosten tehtäviä. Koulutusta tarvitaan jatkuvasti, ja monet vaihtavat alaa ja opiskelevat itselleen täysin uuden jutun kolmekymppisinä.


– Itse asiassa kuudenkympin korvillakin on hyvin mahdollista vaihtaa alaa ja perustaa vaikka oma yritys, sanoi Ilonan toimitusjohtaja, Christian Alopaeus. Hän päivysti Ilonan ständillä ja jututti ohikulkijoita messutapahtuman aikana.


Alopaeus toteaa, että noin 60-vuotta on itse asiassa oikein hyvä ikä uudelle uralle lähtemiseen, koska resilienssiä ja esimerkiksi taloudellista riskinottokykyä on usein enemmän kuin lapsiperhearkea elävillä kolme- ja nelikymppisillä.


– Esimerkiksi oma vaimoni jätti turvallisen vakityönsä ja hyppäsi yrittäjyyteen tässä ihan hiljattain. Hänen tarmostaan itse asiassa inspiroiduimme, kun rakensimme Educaa varten viestinnän tarinaa.



Monikäyttöisiä työkaluja


Ilonan kehittämää Emill-palvelua esiteltiin monipuolisesti Educa-messuilla.

Valkoinen pöytä. Pöydällä harmaa MacBook Pro -kannettava tietokone. Tietokoneen näytöllä pyörii Tetris-peli. Tietokoneen vieressä on pinossa Makey Makey Classic -paketteja. Tietokoneen edessä alumiinisia foliovuokia, joihin on liitetty johtoja. Vuokien vieressä banaani, johon on liitetty johto. Johdot on kytketty piirilevyyn, joka on kytketty tietokoneen USB-porttiin. Johdon ja levy liittyvät Makey Makey -pakettiin. Makey Makeyn avulla on ohitetty tietokoneen näppäimistö, ja nyt tietokoneella pyörivää Tetris-peliä pelataan foliovuokia naputtelemalla.
Makey Makey Classic -paketti ihastutti messuvieraita (ja Ilonan omaa porukkaa). Kuva: Tiina Linna.

Emilliä voi mainiosti hyödyntää esimerkiksi opettajien täydennyskoulutukseen. Siitäkin riitti Educassa paljon juttua.


– Me järjestetään monipuolisesti OPH:n rahoittamia koulutuksia, jotka on osallistujille maksuttomia. Meidän uusimmassa koulutuksessa luomme koulutusmateriaalin suoraan Emilliin. Sieltä osallistujat löytävät verkoston ja yhteisön, jonka kanssa jakaa niin osaamisen kuin oppimisen kokemuksia, kehui Ilonan koulutussuunnittelija Maj-Britt Kentz. Hän on tehnyt paljon Emillin tuotekehitykstä.


Keskustelunherättäjänä ja messuvieraiden pysäyttäjänä toimi Ilonan ständille koottu Makey Makey Classic. Paketti yhdistettiin tietokoneeseen muun muassa klassikkopeli Tetristä sekä musisointikokeiluja varten. Alumiinivuokiin ja banaaneihin yhdistetyllä piirilevyllä pelatut pelit herättivät kiinnostusta, ja uskaltautuipa jokunen messuvieraista kokeilemaankin.


Uudet lukutaidot Taitaja -koulutus alkaa maaliskuussa 2023. Koulutus on suunnattu vaka- ja eskariopettajille. Koulutuksesta kertova blogipostaus ja ilmoittautumisohjeet.


Tulevaisuuden työelämä – millaista se voisi olla?


Educassa mietittiin myös, mitä tulevaisuuden työelämältä voi odottaa sekä sitä, mikä Sinä haluat olla isona.


Tulevaisuutta erityisesti yrittäjyyden näkökulmasta on pohdittu paljon YES-verkostossa, joka onkin Emillin kumppani yrittäjyyskasvatuksessa. Lue alta YESin Sanna Lehtosen, Tia Katajan ja Ronja Niemen pitchi siitä, mistä kummasta YES-verkoston Jekku-osaamisympäristössä oikein on kysymys.



Jekku – mahdollisuus tunnistaa ja sanoittaa yrittäjyys- ja työelämäosaamista


Jekku-sisällöt rakentuvat kolmen ydinkysymyksen varaan: Kuka olen? Mitä osaan? ja Kenet tunnen? Näiden ydinkysymysten avulla voi tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan itsetuntemukseen ja unelmointiin sekä projekti-, yrittäjyys- ja verkosto-osaamiseen liittyen. Vastuullisuus on läpileikkaava teema.

Sisältö on tuotettu yhteistyössä asiantuntijoiden sekä opiskelijoiden ja opetushenkilöstön kanssa. Jekku on osaamisympäristö, jonka osat täydentävät toinen toistaan. Päällekkäisyyttä olemassa oleviin työkaluihin on vältetty ja jo toimivien käytäntöjen näkyväksi tekeminen on yksi Jekun idea. Sisällöt tukevat toisen asteen koulutuksen opetussuunnitelmia ja koulutustavoitteita.

Yhteistyö Emill-palvelun kanssa mahdollistaa muun muassa sen, että osaamisen sanoitukset kulkevat mukana taskussa minne ikinä omaa polkua kuljetaankaan.


Jekku on osaamisympäristö, joka lanseerataan keväällä 2023. Se on suunnattu toisen asteen opiskelijoille. Uusimmat Jekun ja Emillin yhteistyökuviot löydät, kun seuraat YES-verkoston tapahtumakalenteria.
 

CHRISTIAN ALOPAEUS


Emill-tuoteomistaja ja myynti


+ 358 400 412 158



71 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page