top of page
  • maj-britt

Uudet lukutaidot - TAITAJA

Päivitetty: 10. helmik. 2023

Osaamista vaka-, eskariopettajille!

Vaaleansininen tausta. Etualalla oikealla on lasipurkki, jossa on vettä. Sukellusvarusteisiin puettu Lego-ukko kurkistaa ulos lasipurkista. Vasemmalla yläpuolella Emillin logo mustalla. Sen alapuolella Opetushallitus rahoittaa hanketta -logo ruotsiksi. Kuvan alareunassa teksti: Koulutus on Opetushallituksen rahoittama.

Digitaalisen osaamisen perusta rakennetaan jo varhaislapsuudessa, ja lapsella on oikeus digitaaliseen osaamiseen. Mutta mitä sillä tarkoitetaan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa? Millaisia taitoja aikuisilla pitäisi olla, jotta he voisivat edistää lasten taitoja?


Pinkki tarra, jossa on ylimpänä valkoisella Emillin logo. Sen alla teksti: Uudet lukutaidot Taitaja. Lisäksi leima, jossa lukee Hyväksytty ja kaiken alla Ilonan logo sekä viisi tähteä, joista osa on piilossa. Tarran alareuna on vasemmalta hieman noussut ja kääntynyt itsensä päälle.

Uudet lukutaidot taitaja -koulutus on laajuudeltaan 9 opintopistettä. Se starttaa maalikuussa 2023. Jos haluat kehittyä monipuoliseksi osaajaksi, hyppää mukaan linjoille ja liity mainioon porukkaan.


Koulutus tarjoaa osallistujalle taitoja ja resursseja kouluttaa myös omia kollegoita uusien lukutaitojen teemassa!

Mukana on toimelias vertaisverkosto, joka jakaa esimerkkejä ja ratkaisuja eri puolilta Suomea.



Homma haltuun pieninä palasina!

Digitaalisen osaamisen sekä toimintamallien luomisen tueksi on kehitetty ”Uudet lukutaidot" osaamis- ja taitokuvaukset aina varhaiskasvatuksesta yläkouluun. Jos olet vieraillut sivustolla, tiedät, että kuvaukset on tuotettu kolmelle alueelle:

  • medialukutaito,

  • ohjelmointiosaaminen ja

  • digitaalinen osaaminen.

Kuvaukset päivitettiin kesäkuussa 2022. Nyt nuo kolme pääkategoriaa sisältävät peräti 31 alaluokkaa! Huh!


Osaamiskuvausten konkretisoiminen yhdessä

Uudet lukutaidot taitaja -koulutus on suunniteltu varhaiskasvattajille ja esiopettajille. Koulutuksessa opitaan hyödyntämään kuvauksia oman pedagogisen työn tukena. Koulutuksessa huomaat, että Oph:n ja Kavin määrittelytyön tavoite on tukea ja auttaa sinua Vasun ja Esiopsin suunnassa!


Hauskasti ja helposti haastajien otsikoiden pariin

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena on hyvä tuntea teknologian megatrendejä. Tekoäly on tässä ja nyt. Monipuolisine sovelluksineen se tulee muuttamaan niin työtä, oppimista kuin omaa arkeamme!


Koulutuksessa tutustumme erilaisiin tekoälyratkaisuihin sekä pohdimme niiden vaikutusta omaan elämäämme.


Tekijänoikeudet tukevat kaikkien luovaa työtä

Koulutuksessa opitaan uutta myös tekijänoikeuksista. Tekijänoikeuslakiin on nimittäin tulossa uusia säännöksiä. Ne liittyvät muun muassa:

  • opetuksen havainnollistamiseen,

  • tiedonlouhintaan ja

  • museoiden, kirjastojen ja arkistojen kokoelmissa olevien kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten avaamiseen verkkoon.

Osio toteutetaan siinä vaiheessa, kun uusi laki on hyväksytty. Silloin toiminnallisen työpajan toteuttaa Kopioston erityisasiantuntija Mikko Löyttyniemi.


Taitaja-koulutuksessa opit:

  • Käyttämään osaamiskuvauksia oman työsi tukena, kun haluat vahvistaa niin varhaiskasvatuksen kuin esiopetuksen digipedagogiikkaa.

  • Hiomaan digitaitoja työpajatyöskentelyssä. Lisäksi saat jatkoa varten käyttöösi runsaan tukiaineiston.

  • Ymmärtämään tekoälyn toimintaperiaatteita sekä sen potentiaalia yhteiskunnassa

  • Tuntemaan tekijänoikeuksia paremmin (tekijänoikeuslakiin tulee uusia säännöksiä muun muassa opetuksen havainnollistamiseen!)

  • Hyödyntämään valmiita aineistoja, joiden avulla voit monipuolistaa omaa digipedagogiikkaasi, syventää taitojasi mediakasvattajana sekä rakentaa monilukutaitoa tukevia projekteja yhdessä lasten kanssa.

  • Tuntemaan tosi kivoja kollegoita, jotka pohtivat työssään aivan samoja asioita kuin sinä omassasi!

Ilmoittautuminen on nyt auki!

HUOM! Ollaan yhteydessä, kun ilmoittautuminen päättyy!


Hommat aloitetaan maaliskuussa liittymällä ULT-ryhmään ja tutustumalla Emilliin. Maaliskuun aikana tehdään myös hauska esitehtävä, jonka avulla sukelletaan kohti medialukutaitoa!


Koulutuspäivät

Online-opetus Zoomissa (saat osallistumislinkin paluupostissa, kun ilmoittautuminen päättyy)

  • 18.4.2023 klo 12–16

  • 17.5.2023 klo 12–16

  • 7.6.2023 klo 12–15 kesäkoulu

  • Heinäkuu on lomakuu

  • 30.8.2023 klo 12–16

  • 27.9.2023 klo 12–16

  • 11.10.2023 klo 12–16

  • 15.11.2023 klo 12–16

  • 13.12.2023 klo 12–15 joulujuhla

Voit opiskella omassa tahdissa tai yhdessä muiden kanssa. Emill-sisällöt jäävät käyttöösi koulutuksen jälkeen.


Koulutuksessa tuotetaan sisältöjä ryhmän yhteiseen käyttöön – myös sinun omaasi. Koulutus tarjoaa mainiot eväät myös digistrategiatyöhön: Näet, mistä Uusien lukutaitojen osaamiskuvauksissa konkreettisesti on kyse.


Lisätietoja koulutuksesta

Maj-Britt Kentz


891 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page