Plagiointi on aina pulmallista. Onneksi meillä on yhä parempaa teknologiaa käytössämme, jotta voimme havaita virheet samankaltaisuuksissa ja viittauksissa jo ennen kuin niistä tulee plagiointipulmia. Turnitin on tuonut uusia ratkaisuja, jotka helpottavat niin opiskelijoiden kuin opettajien työtaakkaan.
Me kaikki teemme virheitä ja unohdamme viittauksia tietoa hakiessamme ja tekstejä muokatessamme. Turnitinin kaikissa ratkaisuissa kirjoittaja – opiskelija tai lehtori – näkee aina itse ensimmäisenä, jos työssä on virheitä. Tällöin hän voi helposti korjata ne ja palauttaa työn uudelleen. Näin tapahtuu oppimista ja saamme parempi tuloksia aikaiseksi – ja säästämme opettajien aikaa.
Plagiointitapaukset ovat lisääntyneet viimeisen vuoden ja etenkin etäopetuksen aikana, kun opiskelijoilla teetetään enemmän kirjallisia tehtäviä. He osaavat myös tehdä keskenään yhteistyötä, mikä on lisännyt samankaltaisuuksia. Varmasti pulmat jaksamisessa ja työpaineissa ovat johtaneet sortumaan eri konsteihin. Tämä ilmiö on tuttu sekä peruskouluissa että kolmannella asteilla.
Haamukirjoittaminen on iso ongelma maailmalla
Uniikkeja tekstejä on niin helppo ostaa ja palauttaa sellaisenaan. Tätä ilmiötä ei ole vielä Suomessa. Turnitin Originalityssä on tekoälyyn pohjautuva haamukirjoittamisen tunnistus. Järjestelmä pystyy havaitsemaan sen, jos kirjoitustyyli muuttuu aiempiin palautuksiin nähden. Tunnistusohjelma toimii tällä hetkellä tosin vain englanninkielisillä materiaaleilla, joskin yhä useampi opinnäytetyö ja väitöskirja Suomessakin julkaistaan englanniksi. Kun nämä teokset ovat Turnitinin tietokannassa, ehkäistään niiden plagiointia myös maailmalla.
Uusi suoraviivainen ja integroituva Similarity
Kun Turnitin Similarity integroidaan Teamsiin, toimii Turnitin suoraan Teamsin tehtävä-työkalussa. Kaikkista dokumenteista (docx, pptx, xlsx, onenote, pdf, ym.) tehdään automaattisesti raportit. Raportti luodaan muutamassa minuutissa ja se näkyy samanlaisena kaikkine viittauksineen niin opiskelijalle kuin opettajallekin. Tarpeen mukaan opiskelija voi peruuttaa palautuksen Teamsissa, muokata tehtäväänsä ja palauttaa uudelleen. Opettaja saa keskittyä enemmän itse substanssiin, kun viittaus- ja muut muotovirheet karsittu pois.
– Näin vältetään plagioinnin pulmat positiivisella tavalla ja annetaan opiskelijalle hyvä oppimiskokemus!
Uusi Turnitin Similarity integroituu uudella tavalla suoraan Moodlen omaan tehtävä-, keskustelualue- ja työpajatyökaluihin tehden prosessista opettajalle suoraviivaisemman.
Turnitin julkisti uuden mullistavan Draft Coach -palvelun
Nyt voit tarkista oman dokumenttisi jo kirjoitusvaiheessa Draft Coach -palvelun avulla. Palvelu Google Docsissa nyt heti ja syksyllä myös Wordissa. Voit tarkista samankaltaisuudet, saat prosentit ja lähdelistaukset eli tutun Turnitin-raportin. Samalla voit tarkistaa erikseen viittaukset ja rinnastukset omaan lähdeluetteloosi. Pulmatilanteissa saat heti apua, jotta onnistut. Kun tekstisi on valmis, voit vain palauttaa sen opettajallesi.
Katso lyhyt video: Draft Coach opettajille
Ne organisaatiot, joilla on aiempi Turnitin Feedback Studio käytössään, voivat saada rinnalle toisena palveluna Similarityn.
Turnitin ostaa Urkundin: yrityskauppa on toteutuessaan iso etu Suomessa
Loppukaneettina kerrottakoon, että molemmat yritykset, Turnitin ja Ouriginal/Urkund, ovat päässeet yrityskaupasta yksimielisyyteen, ja kauppa toteutunee vielä tämän vuoden aikana. Kaupan toteutuessa lähivuosina järjestelmät varmasti sulautuvat ja yhtenäistyvät, jolloin osaaminen kumuloituu kaikkien eduksi.
Suomessa se tarkoittaa erinomaista mahdollisuutta kattavaan kansalliseen tietokantaan ja eettisen akateemisen kulttuurin kehittämiseen.
Tule webinaareihin:
Ilmoittautuminen avoimiin webinaareihin on jo alkanut: https://tiny.cv/ilona-webinaarit
Haluatteko pilotoida Turnitinia teillä - ota yhteyttä!
RISTO KORHONEN
Myyntijohtaja,
040 505 7655, risto@ilonait.fi
Ilona IT on oppimisen teknologian ratkaisujen asiantuntija. Haluamme auttaa sekä opiskelijaa että hänen ohjaajiaan menestymään työssään. Turnitinin teknologiat ovat meille hyväksi avuksi.
Comments