• risto

Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulussa testattiin Bulb-sovellusta

Päivitetty: huhti 25


Minna Kemppi

Uusi sovellus testaukseen

Keväällä 2020 alkanut koronapandemia muutti ja rajoitti meidän jokaisen elämää. Myös kuvataidekoulut olivat uuden haasteen edessä, kun lähiopetus muuttui etäopetukseksi nopealla aikataululla. Forssan kuvataidekoulu, jossa työskentelen opettajana, etsi myös ratkaisuja muuttuneessa tilanteessa.


Media- ja kulttuurialan yamk-opintoni olivat opinnäytetyötä vaille valmiit ja syntyikin ajatus etäopetuksen kehittämishankkeesta, josta olisi tulevaisuudessa hyötyä kuvataidekoulullemme. Kehittämishankkeen yhteistyökumppanina toimi Ilona IT, jonka kanssa sovin Bulb-sovelluksen testaamisesta lähi- ja etäopetuksen testiryhmillä syksyllä 2020. Ryhmien oppilaat olivat iältään 9-12-vuotiaita.


Harjoittelin ensin Bulbin käyttöä omien lasteni kanssa. Seuraavaksi suunnittelin tehtäväkokonaisuuden, jota testaisin lähiopetuksen lisäksi etäopetuksessa. Omatoiminen työskentely voi olla lapsille ja nuorille haastavaa. Suunnittelussa oli tärkeää pohtia, mikä innostaisi oppilaita kotona työskentelyyn.



Etäopetusta tehtävälinkin kautta

Opetuskokonaisuus oli neljän opetuskerran pituinen, jota varten tein neljä tehtävää. Opetusmateriaali koostui kuvista, tehtäväohjeista ja opetusvideoista. Opetusmateriaalin tekeminen ja jakaminen bulbilla oli helppoa ja mukavaa. Materiaalin jakaminen toimi hienosti oppilaan laitteesta riippumatta.


Tehtävät jaoin oppilaille kerran viikossa. Etäopetusryhmällä toimivaksi ratkaisuksi osoittautui tehtävämateriaalin jakaminen sähköpostiin välitetyllä linkillä. Tehdyistä tehtävistä pyysin palauttamaan kuvan, jotka koostin omaksi sivuksi Bulbiin ja jaoin ryhmälle. Etäopetukseen osallistuneet oppilaat pääsivät näin näkemään toistensa teoksia, mikä osoittautui kiinnostavaksi. Samoilla ohjeilla ja materiaaleilla, syntyi todella persoonallisia ja erilaisia töitä.


Visuaalisuus inspiroi

Lähiopetuksen ryhmässä katsoimme materiaalit yhdessä tuntien aluksi. Lisäksi oppilaat loivat omat Bulb-tilit ja harjoittelivat Bulbin käyttöä oppituntien aikana.

Oppilaat kuvasivat tuntien aikana työskentelyään ja lisäsivät materiaalit omaan Bulb-portfolioonsa. Oppilaat julkaisivat kuvia myös Bulbiin luotuun omaan ryhmään, jossa ne olivat oman ryhmän jäsenten nähtävissä. Omassa ryhmässä opettajalla ja oppilailla on mahdollisuus kommentoida tai tykätä toistensa töistä.

Bulb-sovellus osoittautui kiinnostavaksi ja sen visuaalisuus inspiroi oppilaita, mutta haasteitakin oli. Oppilaat kaipasivat yksilöllistä ohjausta Bulbin käyttöön, mihin aika ei tahtonut oppituntien aikana muun työskentelyn ohessa riittää. Bulbin käytössä päästiin hyvin alkuun, mutta yksi lukuvuosi on lopulta lyhyt aika. Ajatus siitä, että koko usean vuoden pituinen oppimisprosessi taltioituu itselle digitaaliseen portfolioon, on mielestäni hieno.


Minna Kemppi

Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettaja

https://www.bulbapp.com/mkemppi



Tule Bulb-webinaariin 12.5. klo 9:00 - ilmoittaudu tässä

Kiinnostaako digitaalinen portfolio - ota yhteyttä!

RISTO KORHONEN

Myyntijohtaja,

040 505 7655, risto@ilonait.fi


Ilona IT on oppimisen teknologian ratkaisujen asiantuntija. Haluamme auttaa asiakkaitamme onnistumaan omissa tavoitteissaan. Siinä onnistumiseksi pitää osata valjastaa kulloinkin paras teknologia osaavasti käyttöön.

86 katselukertaa0 kommenttia