Gradescope.png

TEKNOLOGIA AUTTAMAAN TARKASTUKSISSA

Gradescopen arviointialusta käyttää huipputeknologiaa vähentämään dramaattisesti tuskaa ja aikaa, mikä liittyy opiskelijatehtävien arvosteluun ja arviointiin. Gradescopen avulla muutat arvioinnin oppimiseksi!

Gradscope on Suomessa vielä uusi, ensimmäinen laaja pilotti on käynnistynyt Aalto-yliopistossa.
Tutustu valmistajan sivulla oleviin erilaisiin tehtäväesimerkkeihin.

 
 

NOPEUTA TEKOÄLYN AVULLA TARKASTUKSIA

UNIIKIT RUBRIIKIT, MATRIISIT

Luo matriisi tehtävän erilaisista vastausmahdollisuuksista ja niiden pisteytyksestä. Muokkaa matriisin arvoja vaikka kesken arvioinnin, järjestelmä soveltaa muutokset automaattisesti kaikkiin jo arvioituihin tehtäviin ilman, että sinun tarvitsee palata niihin töihin uudelleen.


Useampi ohjaaja voi työskennellä yhtäaikaa arvioinnin parissa, hyötyä toistensa matriiseista. Opiskelijoille voitte tarjota yksityiskohtaista, johdonmukaista ja toimivaa palautetta.

VASTAUSRYHMÄT JA AI-AVUSTEINEN TARKASTUS

Ryhmittele samankaltaisia vastauksia käyttämällä tekoälyä kuvioiden tunnistamiseen opiskelijoiden digitoiduissa palautuksissa ja arvioinnissa.


Yksi vastaus jokaisesta ryhmästä pisteyttää automaattisesti kaikki samanlaiset vastauksen kyseisessä ryhmässä automaattisesti. Tämä lyhentää arviointiaikaa, eliminoi ylimääräisiä vaiheita ja tuottaa parempaa laatua suuremmassa skaalassa.

TILASTOT

Gradescope tarjoaa sinulle runsaasti tilastodataa tehtävistäsi ja opiskelijoittesi suorituksista.


Näet vastausten ja matriisien tilastojen avulla nopeasti millaisia puutteita opiskelijoilla on suorituksissaan, jolloin voit kehittää tehtävänantoja ja tarkentaa omaa opetustasi ja  parantaa pitkällä aikavälillä sekä opetussuunnitelman että oppitunnin sisältöjä.

 

KOODIPLAGIOINNIN HAVAITSEMINEN

Gradescope-järjestelmä osaa havaita myös mahdollisen koodiplagioinnin oppimistehtävissä.

Gradescope Koodiplagiointi.png
 
Korhonen-Ristokasvo-MV_edited.jpg

RISTO KORHONEN

risto@ilonait.fi

+358 40 505 76 55

Gradescope on mullistava järjestelmä helpottamaan opettajien ja tehtäväntarkastajien työtä, samalla yhtenäistämään arviointia entistä laadukkaammaksi.

Gradescope on nykyisellään parhaimmillaan korkeakoulujen opetuksessa, mutta siitä on tulossa myös kohdennettu versio toiselle asteelle.