Opetuksen maailma mullistuu nyt

Vuosi on ollut meille menestyksekäs, nuori Ilona IT Oy yrityksenä voi hyvin. Meistä on ollut suurenmoista tavata asiakkaita kaikkialta Suomesta, keskustella ja toteuttaa opetuksen kehittämistä eri tavoin. Kulunut vuosi on ollut hyvin opettavainen meille.

Uskallamme nyt jo sanoa, että suomalaisen koulun opetus saa aivan uuden kehityskäänteen.

Lukemattomat koulut - kaikkialta Suomesta - ovat juuri hankkineet käyttöönsä uusia "täppäreitä". Etenkin kehittämämme iPad-mobiililuokkaratkaisu on ollut hyvin suosittu. Mitä voidaankaan saada aikaiseksi, kun koululla on 16 mobiilia heti toimivaa laitetta käytössä ja samalla 32 videokameraa?

Jokaisella koululla on luonnollisesti ollut oma ajatus ja visio mobiiliteknologian hyödyntämiseksi. Mutta kun laitteet ovat saapuneet koululle, ne ovat avanneet opettajien ja rehtoreiden silmät aivan uusiin mahdollisuuksiin. Ja tässä tapahtuu se suurin muutos! Me kaikki opimme ja löydämme uusia juttuja.

Fiilikset niin opettajien kuin oppijoiden keskuudessa ovat olleet hurjan rohkaisevia. Kiinnostus uuteen teknologiaan ja sen mahdollisuuksiin on hyvin suurta ja ennakkoluulotonta. Ensimmäiset kokemukset ovat jo osoittaneet sen, että niin laitteiden ja ”appsien” käyttö, kuin niiden käytön opettelu ovat luoneet uudenlaista yhteistoimintaa käyttäjien kesken.

Me myös mielellämme järjestämme ”inspiraatiokoulutuksia” opettajille, jonka avulla päästään nopeammin ja tehokkaammin laitteita hyödyntämään. Nähdään, koetaan ja kokeillaan, vastataan kysymyksiin. Ja olen varma, että ajatuksenne lähtevät lentoon! Tilaisuus kannattaisi järjestää jo ennen laitehankintoja? Ja etenkin esi-ihmisille?

Tunnustan, että omakin usko muutoksen toteutumiseen horjui syksyllä, kun kilometrejä kertyi lukemattomista tapahtumista ja demoista, silti kukaan ei tehnyt päätöksiä. Tehtiin iPad Opetuksessa -lehteä ja markkinoitiin monin eri tavoin. Mutta kaikki vie aikansa, nyt loppuvuosi on ollut sitten aivan hurjaa tekemistä. Hyvä niin.

Mobiilikilpailu menossa

Haluan myös muistuttaa, että opiskelijoille suunnattu ”mobiilikilpailu” on menossa ja tavoitteena on kerätä hyviä konkreettisia vinkkejä siitä, mitä eri-ikäiset oppijat ovat laitteillaan tehneet. Näitä jamme sitten malliksi muille opettajille ja oppilaille. Hyvät palkinnot odottavat, aikaa hiihtolomiin saakka. Muista kertoa kisasta oppilaillesi!

Katse on jo tulevassa

Omaa toimintaamme haluamme kehittää edelleen ja sen takia olemme mm Systech-arvoverkkohankkeessa mukana omalla tuotekehitysidealla. Haluamme kehittää opetusteknologian myyntiä ja palvelumalleja. Tähän työhön ja innovointiin uskoo myös Tekes, joka on myöntänyt meille tuotekehitysrahoitusta ensi vuodelle. Tekesin kehitystuen avulla voimme nopeammin kohdentaa resursseja tuotteistukseen. 

Ensi vuoden panostuksia kohdennetaan etenkin palvelujen kehittämiseen. Luomme uudenlaisia pedagogisia koulutuksia ja teknisiä tukipalveluita vastaamaan opetuksen tarpeita.
Tärkeää on myös uuden teknologian käytön tekninen suunnittelu ja laitteiden hallinta, siksi olemme räätälöineet koulutusta myös tietohallinnoille. Kevään aikaista piloteista saatavan kokemuksen myötä kehitämme tapoja saattaa mobiilitekniikka osaksi koko organisaatioiden toimintaa. Keskustelut on hyvä aloittaa yhteisellä koulutuksella.

Töitä on tiedossa siis lisää, joten uusia tekijöitä ja toimijoita on tulossa Ilona IT:hen useampikin henkilö, näistä lisää sitten tammikuussa. Mielenkiintoinen vuosi siis tulossa!


Joulu ja kiitos mielessä

Kiitos vielä kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta. Yhdessä saimme paljon aikaa!
Ja kevään kalenteri tursuaa jo monelaisia uusia juttuja!

  • 11-14.1 BettShow -messuille Lontooseen menossa ennätysmäärä suomalaisia
  • 17-18.1 Empowerment Through Learning -seminaari, Stanford University, US
  • 27-28.1 Educa-messuilla Ilona IT isosti mukana, uudella tavalla... tervetuloa!

Kaiken kaikkiaan säkenöivää vuotta 2012!
Sitä ennen - hetki aikaa Joululle ja levolle!

  • Risto ja team Ilona IT